tiistai 25. toukokuuta 2010

Y niin kuin ylellinen, S niin kuin sähäkkä, L niin kuin luotettava




Värikkäät huulipunat kuuluvat ehdottomasti kesään. Minulla on oranssi, pinkki, violetti...Sanotaanko, että omistan niin monta huulipunaa, etten varmaan ehdi niitä koskaan käyttää loppuun. Eikä korjailuakaan tarvitse enää surra.



Mikä? YSL Rouge Volupté -huulipunan kultaisen hylsyn päässä on peili. Meikin korjailu onnistuu vaikka pyörän selässä. Uusia kevätsävyjä on neljä.

Miten? Mielellään lahjaksi, koska huulipunasta saa pulittaa melkoisen summan.

Tuntuu huulilla mummun tekemältä voipuurolta.

Tuoksuu pariisilaisen Les Deux Magots -kahvilan terassilta ja hattuun pukeutuneiden herrasmiesten rakastajattarilta.

Kenelle? Niille, jotka ovat aina haaveilleet punaisista huulista, mutta pelänneet tahroja hampaissa.


Kuka väitti, ettei punahuulia voi pussata?

perjantai 21. toukokuuta 2010

Maitokahvi vai hasselpähkinä?



Kun aurinko alkaa paistaa, jokaisella näyttää olevan taito raivata kalenteristaan tilaa ulkona makoilulle. Jo nyt ympärillä on vain ruskettuneita ja kauniita kesäihmisiä. Auringon värittämä iho sopii ihanasti kaikille.

Vie sinut edelliselle rantalomallesi, kun aurinkovoiteen mieleen muistuu jollekin Miami, toiselle Alanya.

Miksi? Kun iho hehkuu, valkoisten vaatteiden käyttäminen saa aivan uuden ulottuvuuden.

Kenelle? Toistetaan: kaikille. Auringossa oleskelu täydentää samalla talven huventamat D-vitamiinivarastot.

Missä? Puistossa, parvekkeella, rantahiekassa, laiturilla, purjeveneessä...

Milloin? Tänään on viimeinen mahdollisuus nauttia kunnon kesäpäivästä. Huomenna sataa ja ensi viikolla koittanee paluu todellisuuteen.


Ruskettuivatko aurinkolasit jo päähäsi?

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Austerin Aurora





Elämä on hullua ja kaikella on merkityksensä. Siihen minä uskon ja yhä vahvemmin luettuani Paul Austerin mainion romaanin Sattumuksia Brooklynissa.

Kuka? Vaimoaan Siri Hustvedtia rennompi kirjailija on julkaissut vuosien varrella romaaneja, muistelmia, esseitä, runoja ja elokuvakäsikirjoituksia.

Kertoo liki kuusikymppisestä Nathan Glassista, joka vetäytyy avioeronsa jälkeen Austerin omille kotikulmille, New Yorkin Brooklyniin, kuolemaan. Kyllä, luit oikein. Nathanilla ei mene kovin lujaa.

Auttaa sinua ymmärtämään, ettei tylsistä vastoinkäymisistä kannata lannistua.

Näyttää huvittavalta homotaidekauppiaalta, kaljuuntuvalta mieheltä, pornoleffoissa näytelleeltä sisarentytöltä, pullealta sisarenpojalta sekä tietysti rakkaudelta ja hymykuopilta.

Tämän luettuasi haluat vetäytyä yksinäiseen hiljaisuuteen, jos se kerran nakkelee tiellesi näin upeita tyyppejä ja tarinoita.


Kuka Harry Brightman oikein on miehiään?

tiistai 11. toukokuuta 2010

Etana, etana näytä sarves



Vaikka matkustankin satunnaisesti Pekka Poudan kanssa samalla raitiovaunulla, tarkistan tulevan sään täältä. Teen sen lähes joka aamu, sillä en halua iltapäivän sadekuuron tärvelevän lempikenkiäni.

Miksi? Rakastan tilastoja ja todennäköisyyksiä. MSN:n sääpalvelu kertoo sateen mahdollisuuden viiden prosentin tarkkuudella.

Milloin? Aamurutiinien ohessa.

Kertoo vain ennusteen. Skeptikko vähät välittää ja pitää sateenvarjoa mukanaan koko päivän. Silloin ei ainakaan sada.


Onko sinutkin tehty sokerista?

Maailman herkullisin kamera


Kuva: corbis.readymech.com


Rakastan valokuvaamista. Filmikuvani tallennan tänne. Lempikamerani on 120mm filmiä käyttävä Diana F+, mutta nyt se on saanut hauskan kilpailijan. (Kiitokset toiselle kameraintoilijalle, ystävälleni Kirsikalle, joka bongasi tämän ihanuuden!)

Mikä? Netistä printattava ja itse koottava neulansilmäkamera.

Miten? Kameraan pistetään neulalla reikä, jonka kautta filmi valotetaan. Vaatii pitkän valotusajan, jotta kuva piirtyy filmille.

Kenelle? Kärsivälliselle askartelijalle ja valokuvaintoilijalle. Ei helposti pettyville, koska kuvat eivät aina onnistu.

Tuntuu heppoiselta, mutta kartongille liimattuna toimii varmasti.

Näyttää hauskalta, luovalta ja hullunkuriselta.


Pablo vai Peyote?

maanantai 10. toukokuuta 2010

Seko sydän








Musiikkidraama Crazy Heart saapuu vihdoin suomalaisiin elokuvateattereihin ensi perjantaina 14. toukokuuta. Jeff Bridges pokkasi roolistaan Oscarin ja Maggie Gyllenhaal Oscar-ehdokkuuden. Crazy Heart on omalla herkällä tavallaan yksi viime vuoden parhaista elokuvista.


Kertoo alkoholisoituneesta kantrimuusikko Bad Blakesta, joka rakastuu itseään huomattavasti nuorempaan toimittaja Jane Craddockiin.

Kuulostaa viskilasissa kiliseviltä jääpaloilta, motellin natisevalta sängyltä ja rouheilta soinnuilta.


Muistuttaa hieman parin vuoden takaista elokuvaa The Wrestler.

Kenelle? Verkkaisesta rakkaudesta ja kuumuuden kuivattamista maisemista pitävälle musiikki-intoilijalle. Myös niille, jotka luulivat vihaavansa kantrimusiikkia.

Katsottuasi tämän haluat riutua rakkaudessa, syödä jäätelöä pyjamassa, tarpeeksi märehdittyäsi poimia tallotun sydämesi - ja sitten kokea kaiken uudelleen.


The harder the life, the sweeter the song.

Valohoitoa




Ennen kuin kykenen sijoittamaan järjettömiä summia design-valaisimiin, tämä Hung-Ming Chenin nerokas keksintö saa roikkua katostani.

Mikä? Metallista leikattu lintukuvio on pakattu litteään, kolmion muotoiseen pahviin. Lintu saa muotonsa, kun sen asettaa tavallisen lampun ympärille. Valittavana on neljä eri väriä.

Kenelle? Usein muuttavalle minimalistille ja IKEAan kyllästyneelle.

Mistä? DesignTorgetin verkkokauppa toimittaa tilaukset jokaiseen maailmankolkkaan. Kaupasta löytyy myös paljon muuta ihanaa, paikan päällä tuotteita voi hiplailla Ruotsissa.

Tuntuu terävältä. Varo sormiasi!

Nähtyäsi tämän haluat tapetoida seinäsi koivunrungoilla ja suunnitella linnunpöntön.


Järki on eräänlainen elämän valo. - Cicero

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Harakka




Nyt menee tunnearvohöpinäksi. Ylläoleva koru on mummoni vanha. En käytä koruja runsaasti, vaan yritän aina muistaa valita edes yhden korulippaasta mukaani.

Kenelle? Korut sopivat kaikille. Suosikkikorujensa käyttämisestä tulee erityisen hyvä mieli. Niiden hukkaamisesta puolestaan erityisen surulliseksi.

Milloin? Fiiliksen mukaan.

Näyttää miltä vain askeettisesta överiin. Korun ei tarvitse välttämättä edes näkyä, jos paidan alla olevan ketjun tietää ja tuntee. Asusteiden unohtuessa tunnetta voi verrata hajuveden unohtamiseen aamukiireessä - olo on koko päivän alaston.

Tuntuu kevyeltä. Jättikorut eivät enää kiinnosta.

Tiesitkö, että Coco Chanel teki pukukorujen käyttämisestä hyväksyttävää. Tänä keväänä Chanelin korut ovat leikkitatuointeja ranteissa.


Mikä on kultaakin kalliimpaa?

En tee kyllä tänään mitään

Kuva: Silk concept

Kun olin nuori, sunnuntait vietettiin television ääressä. Muistatteko sen ihanan sarjojen ryöpyn? Minun mielestäni päivän kohokohta oli Beverly Hills 90210, se alkuperäinen. Koko päivän saattoi viettää sängyssä.

Miksi? Löhöilyyn on aivan liian vähän aikaa. Kun kohdallesi sattuu vapaapäivä, käytä se rentoutumiseen. Et välttämättä ehdi lojua sängyssä tai sohvalla taas pitkään aikaan.

Miten? Varaa kunnon eväät. Isoveljeni osasi leikata Jälkiuunileipä-palan kymmeneen siivuun, niistä näki läpi. Päälle laitoin aimo annoksen Mustaa Pekkaa. Juomana oli aina teetä. Lusikoin suuhun hunajaa ennen jokaista hörppyä.

Kenen kanssa? Läheisyyttä kaipaava löhöilee sylissä. Yksin, jos haluat nauttia hiljaisuudesta ihanan kirjan kanssa tai katsoa lempisarjaasi, jota poikaystäväsi ei ymmärrä.

Tuntuu untuvapeitteiltä ja leivän muruilta selän alla.

Tuoksuu uniselta.


Nukuinko vuorokauden ympäri?

lauantai 8. toukokuuta 2010

"It's a cashmere-acle!"


Kuva: 80-luvun neuleohjekortti


Neulominen on hidasta, mutta palkitsevaa. Etenkin, jos työn saa valmiiksi. Kaikista aloittamistani neule- ja virkkaustöistä vain pari pipoa ja yksi kaulaliina ovat valmistuneet.

Mitä? Neulomalla ja virkkaamalla voit toteuttaa itseäsi, ja valmiin työn voi pukea heti ylleen.

Kenelle? Pitkäpinnaiselle näpertelijälle. Myös äitien, isoäitien ja tätien puoleen kääntyminen on sallittua. Jos suhtauduit ala-asteella vastahakoisesti puikkojen kilkutteluun, esimerkiksi työväenopistot järjestävät kursseja sekä aloittelijoille että edistyneemmille.

Miksi? Parinkymmenen vuoden takaiset neuleohjeet ovat nostalgista katsottavaa. Ylläolevan neuletakin ohje löytyy minulta, jos haluat ottaa haasteen vastaan. Ehkä se lämmittää jo ensi talvena?

Näyttää aluksi rypistyneeltä otsalta ja hikoavilta kämmeniltä. Lopputulokseen kuuluu sopivasti kotikutoisuutta.

Kuulostaa ystävien kanssa rupattelulta, lempimusiikiltasi tai vaikka radiokuunnelmilta.


Meneekö sinunkin lankasi solmuun?

perjantai 7. toukokuuta 2010

Männikkömetsät ja rantojen raidat




Järvimaisema on minulle merta tutumpi, olenhan kasvanut Keski-Suomessa. Ehkä jonain päivänä ymmärrän meren tai rannattomien korpimökkien hienouden, mutta siihen saakka nautin tästä.


Mikä? Päijänne on pitkä järvi, joka ulottuu etelä-pohjoissuunnassa Lahdesta Jyväskylään.


Kenelle? Hienoista ukkosista nauttivalle mato-onkijalle. Kotimaan kesälomaa suunnittelevalle.

Näyttää mökkielämältä. Uusien perunoiden rapsuttelu on mukavaa laiturilla istuessa, varpaiden huljuessa vedessä. Sadepäivä on mainio syy istua lempikirjan parissa huopaan kääriytyneenä.

Tuntuu latautuneina akkuina vielä usean viikon jälkeenkin.

Älä kerro tästä kenellekään, jos et halua rauhasi rikkoutuvan. Jos haluat jakaa elämyksen, hanki rannalle hyvää seuraa.



Onko huomenna pouta?

Vrum, vrum!

Brooks England Ltd



Ihan aluksi kerron, että se ei ollut kivaa. Korviani alkoi särkeä, kurkkua kolottaa ja vaatteet kastuivat. Taisivat mennä ripsiväritkin poskille. Mutta uuden pyörän ensimmäinen koeajelu oli silti hykerryttävä kokemus. Valtakunnallinen pyöräilyviikko alkaa huomenna lauantaina 8. toukokuuta ja jatkuu sunnuntaihin 16. toukokuuta saakka.

Mistä? Uusi pyörä löytyy halvalla kierrätyskeskuksesta tai poliisin huutokaupasta. Helsingissä seuraava poliisin pyörähuutokauppa järjestetään perjantaina 21. toukokuuta.

Miten? Polkupyörä on helppo tuunata siistiksi uudella satulalla, polkimilla ja tankoteipeillä. Pränikät renkaat parantavat ilmettä entisestään. Eikä ole edes vaikeaa!

Vie sinut meren rantaan, kahville, pussailemaan, niitylle, mummulaan, ystävälle ja myös sinne isoon kauppakeskukseen, jonka vuoksi lähikauppasi suljettiin.

Tuoksuu kesäheinältä, vaikka taivaalta sataisikin pisteliästä jäähilettä.

Kuulostaa vaihteiden suloiselta naksunnalta, kun polkaiset alamäkeen ja annat tuulen tuivertaa.


Miksi reisilihakseni menivät maitohapoille?

Sicilianita' Sartorialita' Sensualita'


Lyhyesti: ihaninta tällä hetkellä on pallokuosi.

Miksi? Se on elegantti, muttei vakava.

Milloin? Savuntuoksuisina kesäöinä ja intiaanikesän viimeisinä päivinä. Aina ja kaikkialla.

Kenelle? Leikkisälle Marimekkoa, leidille Dolce & Gabbanaa.

Tuntuu silkiltä tai puuvillalta. Parhaimmillaan ilmavissa helmoissa ja läpikuultavissa kankaissa.

Vie sinut avoautolla Italian rannikkoteille.


Onko pallo uusi raita?

torstai 6. toukokuuta 2010

Vapaita, vangittuja vai välipalaa?








Delfiineillä ei ole mukavat oltavat. Ei niillä, jotka asuvat vesitankeissa Euroopassa, eikä enää niilläkään, jotka uivat valtameressä Japanin lähistöllä. The Cove -dokumenttielokuvan nähtyäni minunkin oli välittömästi ryhdyttävä vastarintaan.


Mikä? Save Japan Dolphins -rannekkeen tuotosta lahjoitetaan 25 prosenttia Japanin delfiinien suojeluun. Rannekkeet on myyty loppuun, koska Oprah Winfrey esitteli niitä hiljattain ohjelmassaan. Uusi erä valmistuu toukokuun aikana.

Miksi? Koska hyväntekeväisyys ei ole koskaan näyttänyt näin hyvältä.

Mistä? Suomeen postitettuna ranneke maksaa 50 dollaria. Sen voi tilata verkkokaupasta.

Kenelle? Niille, joiden mielestä delfiinit ovat aivan liian ihania teurastettaviksi.

Älä kerro tästä japanilaisille kalastajille. He saattavat passittaa sinut vankilaan.


Voiko delfiini todella nähdä Naomi Wattsin läpi?

Annan kotibileet


Kuva: style.com

Vuoden muodikkain gaala on joka kevät järjestettävä New Yorkin Metropolitan museon näyttelyn avajaistilaisuus. Samalla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen. Gaala järjestettiin maanantaina, ja paikalle saapuivat maailman tyylikkäimmät tyypit ja upeimmat asut.

Mitä? Mekkoja, haalareita, kultaa, höyheniä, prinsessaunelmia, rohkeita leikkauksia ja kauniita ihmisiä.
Kenelle? Oscareihin kyllästyneille. Oscareissa parempaa on vain se, että niitä voi katsoa suorana sohvalta popcorn-kulho kainalossa, MET-gaalan kuvat voi selata seuraavana päivänä netistä.
Kertoo ihmisistä, joille mikään asu ei ole liian rohkea eivätkä mitkään kengät liian kivuliaat.
Tiesitkö, että viime vuonna gaalassa käveltiin punaisen maton sijaan seepramatolla.
Tuoksuu juhlapaikalla varmaankin hieltä, kotikoneelta katsottuna glitterpöly saa aivastamaan.

What would Lady Gaga wear?

Se alkoi laittomasta pallosta





Jos et ole vielä tutustunut Oweniin, vyötiäiseen ja laittomaan palloon, on korkea aika. Olen lukenut Ystäväni Owen Meanyn jo kolme kertaa, enkä taida kyllästyä siihen koskaan. Kirjailija John Irving vierailee Helsingissä toukokuun lopulla.

Kertoo kahden pojan, John Wheelwrightin ja lyhytkasvuisen Owen Meanyn, ystävyydestä ja elämästä Yhdysvalloissa New Hampshiren osavaltiossa.

Tuoksuu Atlantin valtamereltä.

Tuntuu vatsanpohjassa naurunpyrskähdyksinä ja sydämessä itkukohtauksina.

Näyttää hauskalta, koska Owenin sitaatit on kirjoitettu kokonaan versaalilla. Hän on nähkääs "surkeaäänisin poika", jonka kirjan minä-kertoja John on koskaan tavannut.

Luettuasi tämän haluat etsiä kadonnutta sukulaistasi, uskoa ihmeisiin, tehdä kaikkesi ystäväsi puolesta ja esittää Jeesusta joulukuvaelmassa.


Miksi John ja Owen harjoittelivat iskua?