torstai 28. huhtikuuta 2011

Parin miljardin katsojan häät


Vaikka kuninkaalliset pukeutuvatkin ei-siniveriseen makuun turhan konservatiivisesti, odotan huomisen häistä tyylikkäimpiä aikoihin. Vieraita eli sukulaisia ja ystäviä häihin on kutsuttu pari tuhatta. Kate ja Will, eli Catherine Middleton ja Britannian prinssi William vaikuttavat sympaattiselta pariskunnalta. Ainakin prinssit William ja veljensä Harry ovat hetkauttaneet mukavasti kuvaa jäykistä ja epäinhimillisistä kuninkaallisista.

Tiesitkö, että kuninkaallisten pitää pystyä seisomaan pitkiä aikoja paikallaan. Paras keino siihen on ottaa heti hyvä seisoma-asento. Asennoksi suositellaan muun muassa balettiasentoa, jossa jalkaterät osoittavat hieman ulospäin ja taemman jalan keskikohta on etummaisen kantapäätä vasten.

Jännitystä aiheuttavat vielä monet asiat, sillä hääjärjestelyt on pidetty osin salassa. Suurimman spekulaation kohteena lienee morsiamen mekko, joita hän on tilannut suunnittelijoiden paljastumisen varalle kolme. Mutta miksi morsian aikoo tehdä häämeikkinsä itse?

Milloin? Huomenna perjantaina 29.4. Yle 1 -kanavalla sekä Yle areenassa kello 11.10 alkaen. Häätoimitus Westminster Abbeyssa alkaa kello 13.



Voisiko ex-spaissari, nykyinen muotisuunnittelija Victoria Beckham olla Katen asun takana?

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Leijuvat kirjat




Rakastan kirjoja. Kotiini ei kuitenkaan tunnu mahtuvan isoa kirjahyllyä. Olen päätynyt kasaamaan kirjat pinoiksi ikkunalaudalle ja lipastojen päälle. Eilisen ostoksen jälkeen saan pinoja jopa seinille!

Mikä? Umbran Conceal-kirjahylly on metallikannatin, jonka tasolle laitetaan pinon alin kirja. Muut kasataan sen päälle. Alimmaisen kirjan takakansi viritetään kannattimen väliin hyvän tuen saamiseksi.

Näyttää ilmavalta. Oikeastaan hylly ei näytä miltään, koska se jää leijuvien kirjojen taakse piiloon. Yksinkertainen oivallus, joka on kaiken lisäksi halpa! Pienille kirjoille tarkoitettu hylly maksaa 15 euroa, isompi noin 20 euroa ja tuplahylly 25 euroa.

Mistä? Verkkokaupasta ja ainakin Stockmannilta.

Tiesitkö, että Umbran perusti graafinen suunnittelija Paul Rowan 31 vuotta sitten? Hän ei löytänyt mistään mieleistään pimennysverhoa, joten päätti valmistaa sellaisen itse. Muutkin pitivät verhosta, ja niin yritys syntyi.

Haaveiletko kirjastosta?

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Tosi hyvä juttu


Olen kiinnostunut siitä, mitä laitan suuhuni ja olen kiinnostunut myös siitä, mitä sivelen iholleni. Jälkimmäinen tuntuu tietysti pienemmältä pahalta, sillä määrällisesti kosmetiikkaa kuluu huomattavasti vähemmän kuin ruokaa. Tuubien ja purkkien sisältö sen sijaan epäilyttää vielä elintarvikkeitakin enemmän. Onneksi kosmetiikkafirmat ovat heränneet siihen, että vaarallisina pidettyjen aineiden poistaminen ja siitä näkyvästi kertominen voi olla hyvä myyntikikka. Hyvä esimerkki on parabeenittomuus.

Mitä? Parabeeneista on kohkattu jo jonkin aikaa, eivätkä ne suinkaan ole ainoita kyseenalaisia kosmetiikkatuotteiden ainesosia. Säilöntäaineina käytettyjä parabeeneja on hyvin useissa tuotteissa kosteusvoiteista meikkeihin. Ne ovat ainesosaluettelossa niitä -paraben-loppuisia juttuja.

Miksi? Parabeenien ja rintasyövän yhteyttä ei ole varmistettu, vaikka joitakin yhteyksiä niiden väliltä on löydetty. Parabeenit voivat myös aiheuttaa allergiaa ja niiden epäillään häiritsevän hormonitoimintaa.

Mitä vielä? Rita Stiensin kirja Totuus kosmetiikasta sisältää muun tiedon lisäksi 2 000 kosmetiikassa käytetyn ainesosan luettelon, joka listaa aineiden hyvät ja huonot puolet. Tämä menee seuraavaksi ostos- tai ainakin lainauslistalle.


Pelottavatko parabeenit?

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Pääsiäisjoogaa!

Kuva: astanga.ru

Jos sinulla ei ole vielä suunnitelmia pääsiäisviikonlopulle ja asut pääkaupunkiseudulla, ilmoittaudu astangajoogan alkeiskurssille! Astanga on liikunnallista joogaa, joka lisää sekä voimaa että notkeutta.

Missä? Helsingin Astanga Joogakoulun Annankadun salilla järjestetään pääsiäisenä kahden päivän alkeiskurssi 24.-25.4. kello 11.30-14.00. Kurssi maksaa 130 euroa ja sisältää 10 kerran harjoituskortin, joka on voimassa kaksi kuukautta. Alle 18-vuotiaat, opiskelijat, äitiys- ja hoitovapaalla olevat, työttömät, eläkeläiset sekä varus- ja siviilipalvelumiehet (ja -naiset!) ovat oikeutettuja alennettuun 100 euron hintaan. Maksun voi suorittaa etukäteen koulun tilille (ohjeet täällä) tai käteisellä kurssin alkaessa.

Miten? Ilmoittautua voit internetissä.

Tuntuu voimakkaalta, ihanalta, venyttävältä, rankalta...riippuu oikeastaan päivästä. Yleensä kaikelta tältä samalla kertaa.

Kuulostaa meren rantaan tasaisesti iskeytyviltä aalloilta, kun koko ryhmä hengittää uijjayi-tekniikalla.

Kenelle? Niille, jotka eivät jaksa säntäillä päättömänä kanana jumppasalilla. Astanga vaatii voimaa ja hikoiluttaa, mutta on rauhallista. Parantaa keskittymistä ja kuntoa samanaikaisesti. Tuloksena on keveä ja voimakas ruumis. Astangalla on myön terveydellisiä vaikutuksia.

Älä hermostu yllä olevasta kuvasta. Alkeiskurssilla ei tehdä vielä mitään näin vaativaa ja näyttävää.

Saatko sormet varpaisiin?

torstai 21. huhtikuuta 2011

Vaihtoehto viljapuurolle



Marjut kertoi eilen löytäneensä uuden herkkumyslin ja, että se sopii aamu-, väli- ja iltapalaksi. Itsekin pitäisin myslistä, mutten syö sitä, koska siinä on viljaa. Tässä hyvä vaihtoehto niille, jotka noudattavat samanlaista ruokavaliota kuin minä.

Mitä? Chia-siemenistä tehty "puuro". Siemenet sisältävät 20 prosenttia proteiineja, hyviä rasvoja, runsaasti omega-3-6-9-rasvahappoja, kuituja, vitamiineja (A, B1, B2 ja B3), antioksidantteja ja mineraaleja kuten kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä.

Miten? Liota siemeniä 5-30 minuuttia vedessä. Pienen pienet siemenet muuttuvat geeliksi, joka muistuttaa koostumukseltaan hieman mannapuuroa. Lisää joukkoon suosikkimarjojasi, hunajaa ja esimerkiksi muussattu banaani tai omenakuutioita. Superfoodeista enemmän innostuneet voivat höystää puuron macalla, opti-msm-jauheella ja kookosöljyllä. Chia-geeliä voi tehdä kiireisten aamujen varalle jääkaappiin, sillä se säilyy kaksi viikkoa kylmässä.

Mistä? Chia-siemeniä saa ainakin Ruohonjuuresta, luontaistuotekaupoista ja joistakin hyvin varustelluista ruokakaupoista. 350 gramman pussi maksaa noin seitsemän euroa riippuen kaupasta.

Maistuu raikkaalta. Chia-siemenet ovat hyvin mietoja, joten maku tulee lähinnä lisukkeista.

Kenelle? Perinteisiin aamupaloihin kyllästyneelle, keliaakikolle tai vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavalle.

Mitä sinä syöt aamulla?

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Ongelma ratkaistu


Kävimme ystäväni kanssa tiukan keskustelun myslistä. Sitä oikeaa on vaikea löytää: kuivattua banaania ei saisi olla, mutta pitäisi olla vähän muutakin kuin pelkkiä rusinoita. Kaikissa mysleissä on jotain vikaa. Pari kuukautta sitten löysin kuitenkin myslin, jossa on kaikki kohdallaan.

Mikä? Alaran Organic rich -mysli, jota saa ainakin suurimmista K-kaupoista ja S-Marketeista. Merkillä näyttäisi nettisivujensa perusteella olevan huiman paljon muitakin kiinnostavia myslejä, mutta Suomen valikoimista olen bongannut vasta pari versiota.

Maistuu runsaalta, pähkinäiseltä eikä liian makealta, sillä sokeria ei ole lisätty. Rakenne on mukavan hienojakoinen.

Näyttää kivalta. Loistojuttu, että nätit pakkaukset motivoivat ostamaan mieluummin luomua kuin tavallista.

Miksi? Mysli on loistava aamu-, väli- tai iltapala. Sään lämmetessä aamupuuron korvaa myslillä höystetty luonnonjogurtti.


Mysli – maidolla vai jogurtilla?

Mitä jos toimittaja voisikin olla kirjailija?


Oletko niitä ihmisiä, jotka miettivät aina "mitä jos"? Olisinko tavannut elämäni rakkauden, jos olisin mennyt juhliin enkä kotiin? Olisinko onnellisempi, jos olisin ottanut sen työpaikan? Jos tunnistat itsesi, tämä kirja on kuin tehty sinua varten.

Kuka? Anna-Kaari Hakkarainen on Olivia-lehden toimituspäällikkö. Verkko on hänen esikoisromaaninsa ja jännittävä ajatusleikki siitä, millainen Suomi olisi, jos asiat olisivat menneet toisin.

Kertoo Neuvostoliiton miehittämästä Suomesta 1970-luvulla. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen aikaan, jossa sota on päättynyt toisin kuin tiedämme. Tarina kertoo Peteristä, jonka isä on huhujen mukaan kadonnut Siperiaan. Kirja on tunnelmallinen ja herkkä kasvukuvaus - noh, ainakin kustantajan mukaan. Itse en ole kirjaa lukenut. Sitä joutuu nimittäin odottelemaan vielä pitkän tovin. Verkko ilmestyy vasta syyskuussa.

Vie sinut armeijan kansoittamaan Hankoon sekä Helsinkiin etsimään Peterin isän kohtaloa selventäviä asiakirjoja.

Kuulostaa mielenkiintoiselta ja haastavalta. Miten Hakkarainen on luonut maailman, jossa Suomi näyttää kovin erilaiselta?

Kenelle? Uteliaille jossittelijoille.

Miltä maailma näyttäisi jos...?

Oma sormus kullan kallis


Ystäväni Kirsikka osti reilu vuosi sitten ihanan sormuksen Los Angelesista. Tingimme hinnan sadasta dollarista kuuteen kymppiin. Sormus kuitenkin katosi kuukausia myöhemmin, ja Kirsikka oli etsinyt korvaavaa jo jonkin aikaa. Suomessa käydessään hän löysi Lapponian ison hopeisen sormuksen, josta ei tällä kertaa saanut tinkimällä alennusta. Kerron, miten hinnasta tippui silti 76 euroa.

Mitä? Lapponia ostaa suomalaista romukultaa, jonka hinta hyvitetään ostosten yhteydessä. Tällä hetkellä vaihtokullan hyvityshinta on 14 karaatin kullasta 18€/g ja 18 karaatin kullasta 22,50€/g. Kulta sulatetaan uusiokäyttöön.

Miten? Onko sinulle kertynyt vuosien mittaan kultakoruja, joita et enää käytä, ja joilla ei ole sinulle tunnearvoa? Vie korut Lapponian liikkeeseen arvioitavaksi. Suomalaisen kullan tunnistaa leimasta. Hyvityksen voit käyttää esimerkiksi kuvan Prisma-sormukseen. Sen on suunnitellut Björn Weckström.

Kenelle? Naiselle, joka on aina haaveillut ökykorusta (joukosta löytyy edullisten hopeakorujen lisäksi esimerkiksi yli 10 000 euron kaulakoru) tai miehelle, joka haluaa säästää ostamalla rakkaalleen lahjan isotädiltä perimillään helyillä.

Näyttää tyylikkäältä. Lapponian koruista löytyy yllättävän kauniita, tosin melkoisen näyttäviä koruja. Toimivat parhaiten huomion keskipisteenä, eivät toisiinsa yhdistettyinä. Muuten tyylistä tulee ainakin omaan makuuni liian runsas.

Pidätkö kullasta vai hopeasta?

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kookoskermajäätelöä kiitos!


Sain vihdoinkin tehtyä hurmaavaa herkkua, kotijäätelöä! Tämä jäätelö tosin poikkeaa normaalista aikalailla. Olen syönyt vähähiilihydraattista ruokaa hyvällä - ja joskus vähän huonommallakin - menestyksellä vuodesta 2009. Nyt olen yrittänyt myös välttää valkoista sokeria, vaikka herkuttelenkin välillä jäätelöllä ja karkilla. Ne kun ovat melkein ainoat perusjälkkärit, joissa ei ole jauhoja (tai niinhän sitä luulisi). To do -listallani on läjä reseptejä raakasuklaasta taatelikakkuun. Tänään kuitenkin jäätelöä.

Miten? Muussaa tehosekoittimessa puolikas banaani, purkki kookoskermaa, marjoja, avokado, kookosöljyä ja hunajaa. Laita seos pakkaseen ja odota kunnes se on jähmettynyt.

Miksi? Koska mansikkakermajäätelöstä löytyy nämä aineet: rasvaton maito, kerma, sokeri, mansikka 11%, maitoproteiini, vehnäglukoosi-fruktoosisiirappi, rasvaton maitojauhe, stabilointiaineet (E410, E412, E440), happamuuden säätöaineet (E330, E331), emulgointiaine (E471), värit (E160a, E162, kirsikka-, porkkana- ja saffloriuute), seljamehutiiviste, aromit.

Maistuu kermaiselta, hileiseltä ja marjaisalta. Ei nyt ihan triplasuklaakermajäätelöltä, mutta erittäin kelvolta kuitenkin.

Kenen seurassa? Hyvän ystävän tai kirjan. Saattaa toimia sydänsuruihinkin, en ole testannut.

Mikä on lempijälkiruokasi?

Pisamia ja aurinkoa = Lissie


Miksei kukaan ollut kertonut minulle Lissiestä? No ei se mitään, minulta menee välillä nämä jutut ohi. Artistin musiikki tuntuu muutenkin sopivan juuri tähän hetkeen, kun aurinko on vasta alkanut lämmittää. Kun levyä kuuntelee suojassa tuulelta ja sulkee silmänsä, voi miltei kuvitella istuvansa Kalifornian auringon alla.

Kuka? Vuonna 1982 syntynyt yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Elisabeth Maurus tunnetaan artistinimellään Lissie. Keikkaili Suomessa maaliskuun lopussa. Debyyttialbumi Catching a tiger julkaistiin kesäkuussa 2010.

Kuulostaa hyvällä tavalla amerikkalaiselta. Fiiliksissä sekoittuvat surffaus, villi länsi ja etelän soinnut. Musiikki on juuri niin iloista, maanläheistä, herkkää ja pisamaista kuin voisi kuvitella.

Tiesitkö, että Lissie asuu Kalifornian pienessä kaupungissa nimeltä Ojai (lausutaan oh-high), joka on Lissien mielestä tarpeeksi lähellä Los Angelesia ilman kreisiä menoa ja tungosta.

Minne musiikki vie sinut?

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Aarteen etsintää




Haluaisitko muutoksia elämääsi, mutta et tiedä miten? Oletko aina haaveillut ulkomaille muutosta, rakkauden löytämisestä, kauniista kodista tai myrkyllisten ihmissuhteiden katkaisemisesta? Askartele suurimmat haaveesi aarrekartan muotoon ja ala aktiivisesti hakeutua lähemmäs unelmaasi. Luonani oli juuri viisi upeaa naista kylässä. Leikkasimme ja liimasimme neljän tunnin ajan tulevaisuuttamme kartalle.

Miten? Selaa pino lehtiä läpi ja leikkaa irti kaikki kuvat ja sanat, joihin koet vetoa. Voit myös kirjoittaa sanoja ja tekstejä itse paperille tai maalata lempipaikkasi auringon alla.

Kuulostaa ensin vaikealta: löydänkö mitään, mikä inspiroisi minua? Mutta pian huomaat, että tulevaisuuden avaimet ovat käsissäsi (tai kasassa lattialla).

Vie sinut matkalle kohti hurjimpia ja hauskimpia haaveitasi. Minut aarrekartta heitti toiselle puolelle maapalloa mukanani läjä kirjoja, rakkautta ja valoa. Haluaisin nähtävästi myös harrastaa balettia ja voittaa Oscarin. Älä rajoita itseäsi, vaikka vastaan tulevat haaveet kuulostaisivat kuinka epätodennäköisiltä tahansa.

Tiesitkö, että kannattaa haaveilla asioista myönteisesti. Universumi ei tunne sanoja kyllä ja ei. Toivo siis näin: "Haluan olla rohkea." Älä kielteisesti: "En halua pelätä." Ymmärrätkö eron?

Muista, että rohkeus vaatii rohkeita tekoja.

Mikä sinun aarteesi on?

Netin kautta kesään


Kuva: Harper's Bazaar

Flow-festareiden kolmen päivän liput tulivat myyntiin viikko sitten maanantaina. Esiintyjälistalta löytyvät jo esimerkiksi Lykke Li ja Kanye West. Vaikka Flow-viikonloppua (ja muitakin festareita) saa odottaa vielä pienen ikuisuuden, voi festarivaatteita fiilistellä nyt mielin määrin netissä.

Mitä? Kaliforniassa järjestettävä Coachella-festivaali päättyi eilen, ja nyt on paras aika katsastaa viikonlopun erikoisimmat ja ihanimmat asukokonaisuudet.

Näyttää pitkiltä hameenhelmoilta, lyhyeksi leikatuilta shortseita ja isoilta hatuilta.

Vie sinut pitkälle kesään ja koluamaan kirpputoreja.

Tuoksuu aurinkorasvalta, sopivasti hieltä ja kukkaishajuvedeltä.

Jos laittaa sandaalit, niin tallaako joku heti varpaille?

Mietiskellen maanantaihin

Kuva: nkt-kmc-singapore.org

Uskoisitko, jos sanoisin, että ensimmäinen meditaatiokokemukseni oli suorastaan päräyttävä? Tuntui kuin energia olisi kiertänyt selkärankaani spiraalille. Huomasin olevani jossain aivan muualla. Olin rentoutunut, mutta tietoinen omasta olemuksestani. Kun kerroin asiasta baarissa seuraavalla viikolla, eräs pöytäseurueen tyttö sanoi, että oikeasti meditaatio on tuhottoman tylsää. Jos siis "osaisin meditoida". Itse kuitenkin uskon, ettei kannata ensimmäisenä ajatella meditaatiota suorituksena: menikö se nyt oikein vai väärin, ajattelinko nyt sellaisia asioita kuin pitäisi vai pitikö tässä olla ihan vihanneksena vain, apua taisin miettiä kauppalistaa!?

Mitä? Jenni Kauppila pitää maanantaisin tunnin meditaation kello 20-21 osoitteessa Kolmas linja 12, Helsinki. Viiden euron ovimaksu maksetaan käteisellä. Aiempaa kokemusta meditaatiosta et tarvitse.

Vie sinut hengityksesi mukana niin kauas kuin vain uskallat kulkea.

Kenelle? Niille, jotka haluavat irrottaa hetkeksi arjesta. Tämä päivä sopii siihen erityisen hyvin, meillä kaikilla kun tuntuu olevan hieman vaaliväsymystä.

Miten sinä rentoudut?

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Arjen luksusta


Kuva: klaush.com

Viime aikoina olen ajatellut enemmän sisustamista kuin pukeutumista. Olen hankkinut uuden kirjahyllyn ja  pöydän sekä koettanut saada kasvit selviytymään hengissä pimeästä talvesta. Orkidea lopettelee juuri kukkimistaan, mikä on sääli – voiko tuota risua enää pitää esillä? Jaksaako uusia kukkia odottaa?

Uutta päiväpeitettä olen etsinyt jo pitkään tuloksetta. Sen pitää olla vaalea ja sopia yhteen näiden kuvioiden kanssa.

Mikä? Klaus Haapaniemen nimeä kantava sisustustekstiilimallisto, johon kuuluu muun muassa tyynynpäällisiä, torkkupeittoja ja huiveja. Villa-, silkki- ja pellavakankaissa juoksentelevat puput ja hämähäkit.

Ketkä? Klaus Haapaniemi on useimmille tuttu Iittalan astioihin suunnittelemistaan satumaisista eläinkuvioista. Tekstiilimallisto on syntynyt yhteistyössä suunnittelija Mia Walleniuksen kanssa.

Mistä? Netistä ainakin merkin omasta kaupasta ja Finnish Design Shopista. Ensimmäisessä valikoima on laajempi, jälkimmäisessä todella ripeä toimitus.


Voiko kesällä sisustaa kynttilöillä?

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Mielenrauhaa ja ompelukoneen surinaa


Ompeleminen rauhoittaa minua. Sain ompelukoneeni joululahjaksi 18 vuotta sitten ja se toimii yhä moitteettomasti. Vaatteen ei tarvitse itse asiassa koskaan edes valmistua, tarvitsen vain sen ihanan hetken, kun keskityn intensiivisesti neulojen asetteluun, kankaiden tasaamiseen ja sauman tikkaamiseen. Joskus muokkaan vanhoja vaatteitani, joskus ompelen jotain alusta loppuun itse. Viime jouluna ostin itselleni lahjaksi tämän ihastuttavan kaavakirjan, joka odottaa kirjapinossani kärsimättömänä käyttöönottoa.

Mikä? Japanilaisen Yoshiko Tsukiorin kaavakirja Ihanat mekot ja tunikat on pullollaan helppoja kaavoja.

Näyttää todella tyylikkäältä. Pieksee tavalliset, mauttomat kaavakirjat mennen tullen.

Vie sinut seisomaan pellon laitaan vaaleansinisessä hellemekossasi elokuisena iltana. Heinään pujotat juuri keräämäsi metsämansikat.

Luettuasi tämän haluat ostaa kaikki maailman kauneimmat kankaat. Varaudu siihen, että saatat pettyä Suomen kangasvalikoimien äärellä.

Kenen seurassa? Carrien, Mirandan, Samanthan ja Charlotten. Sinkkuelämää on pyörinyt jo vuosia televisiossani (nykyään tosin tietokoneen ruudulla, koska luovuin televisiosta) taustalla, kun ompelen. Sarjan vaatteet inspiroivat juuri sopivasti, eikä tsiljoona kertaa nähtyjä jaksoja tarvitse tapittaa joka hetki. Päähenkilöt ovat vain tavallaan pitämässä seuraa.

Katkeaako ompelukoneesi neula aina väärällä hetkellä?

Suojaa itsesi!


Kävin noin vuosi sitten työni puolesta kasvojen ihoanalyysissä. Selvisi, että olin onnistunut vaurioittamaan ihoani auringossa enemmän kuin uskoinkaan. Sain kuulla pitkän luennon siitä, kuinka Suomessakin pitäisi aloittaa aurinkovoiteen käyttö jo helmikuussa. Arvatkaa vain unohdinko koko homman jälleen tänä vuonna. Tänään sipaisin kuitenkin rasvat poskille, vaikkei aurinko vielä varsinaisesti porotakaan.

Mikä? Neoderman Blue Blood Sun Cream on aurinkovoide kasvoille. Voidetta on saatavana neljässä eri sävyssä: perinteinen valkoinen tai meikkivoiteen korvaavat natural, beige ja dark. Itselläni on beige, vaikka väri onkin nyt hieman vaalea talvilomalla saadun rusketuksen jälkeen.

Tuoksuu lääkevoiteelta. Ehkä se on siis tehokkaampaa kuin marketin rasvat?

Näyttää ja tuntuu kivalta kasvoilla. Voide ei ole rasvainen ja kiiltävä vaan jättää mukavan pinnan.

Kenelle? Niille, jotka eivät halua havahtua vuosien päästä siihen, että kasvot rypistyivätkin myös täällä kylmässä pohjolassa.

Etkö muka ikinä pala?

torstai 14. huhtikuuta 2011

Valkoinen perjantai


"Sähän olet pukeutunut keväisesti."

Mitkään pukeutumissäännöt eivät sido minua, en vain ole turhan rentojen kenkien ihminen. Paitsi nyt. Niin paljon valon lisääntyminen ei ole vielä pehmentänyt päätäni, että sortuisin kangaskenkiin. Mutta ovat nuo nahkaisetkin aika radikaalit.

Miltä näyttää? Valkoiselta. Vielä.

Tuntuu yllättävän hyvältä kävellä. Luulin, että tennareiden kuuluu aina vähän hiertää ja olla epämukavat, mutta nämähän toimivat. Ei tästä mikään tapa tule. Paitsi korkeintaan perjantaisin.

Missä? Uskaltaako näissä lähteä mökille? Entä kevään ensimmäiselle piknikille?

Tiesitkö, että en aio luopua ballerinoista, saappaista, nilkkureista, korkkareista, sandaaleista... Converset ovat ensimmäiseni.


Onko eteisessä meneillään talvi- ja kesäkenkien taisto?

Hyvinvointia rannekkeella


Monia minulle tärkeitä asioita ei ole voitu todistaa tieteellisin keinoin. Kun eilen kyselin Facebookissa Power Balance -rannekkeen perään, sain aikaan mielettömän keskustelun. Power Balance on nimittäin alkuvuodesta joutunut myöntämään julkisesti, ettei hologrammitekniikkaa ole voitu todistaa toimivaksi. Rannekkeen sanotaan parantavan suorituskykyä ja tasapainoa. Minä olen moisiin "paljastuksiin" tottunut ja haluaisin rannekkeen silti. "Plasebovaikutus on vaikutus sekin", eräs tuttu kommentoi. Mutta sitten löysinkin internetistä tämän Nikkenin energisoivan ranekkeen. Pasmat menivät sekaisin totta kai.

Mikä? Hyvinvointituotteita kuten vedensuodattimia ja ilmanpuhdistajia valmistavan Nikkenin TriPhase-korut yhdistävät 1500 gaussin vahvuisten magneettien, infrapunaterapian ja negatiivisten ionien edut.

Näyttää ihan tavalliselta korulta, mutta sisäpinnalla on pieniä erivärisiä vaikuttavia pallukoita.

Lupaa auttaa palauttamaan tasapainon sekä tukea hyvinvointia.

Tiesitkö, että koru toistaa luonnon omia negatiivisia ioniryppäitä, joita löytyy metsäilmasta ja vesiputousten läheltä? Keraamiset laatat rannekkeen sisällä tuottavat yli 1000 negatiivista ionia kuutiosenttimetriä kohden.

Vie sinut ilmeisesti olotilaan, jonka saavuttaisit vesiputousten alla polskutellessa.

Kenelle? Uusista asioista innostuvalle hurahtajalle, jolla on aika paljon rahaa. Koru maksaa 185 euroa. Edullisempiakin malleja tosin löytyy.

Voiko koru antaa energiaa?

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Nurinkurin



Olen innostunut tuoreyrteistä. Ennen osasin ostaa vain sen perinteisen basilikan, mutta poikaystäväni opetti minut syömään myös timjamia ja oreganoa (mielettömän hyvää tuoreena!) ja ystäväni rosmariinia. Nyt haaveilen pienestä tuoreyrttitarhasta kotona. Parhaimmillaan se olisi myös sisustuselementti. Esimerkiksi tällainen.

Mikä? Boskken Sky Planter -kukkaruukussa yrtit ja kasvit roikkuvat nurinkurisesti väärinpäin.

Miksi? Katosta roikkuva ruukku säästää lattia- ja pöytätilaa. Lisäksi se annostelee veden suoraan juurille, eikä vettä valu hukkaan. Ja onhan se nyt valloittavan näköinenkin!

Tiesitkö, että bosske on johdettu sanasta bosky, joka tarkoittaa pientä metsää?

Kenelle? Esteetikolle, joka rakastaa orkideaa. Se viihtyy kuulemma erityisen hyvin näissä roikkuvissa olosuhteissa.

Missä sinä haluaisit yrttiesi roikuvan?

Kevätsade korvissa


Helppo musiikki uppoaa minuun aina, kovin monimutkaiset teokset tarvitsevat juuri oikean hetken ja useita toistoja. Suomalainen Rubik on minulle uusi tuttavuus, mutta pari viikkoa sitten julkaistua Solar-albumia oli heti helppo lähestyä. Solarin avulla on vielä helpompi lähestyä kevättä, vaikka aurinko ei joka päivä lämmittäisikään.

Mitä? Rytmi, melodia, laulu ja niiden muodostama tasapainoinen äänimaailma.

Kenelle?
Rentoutuslevyihin kyllästyneelle, silti sykkeensä rauhoittamista kaipaavalle.

Kuunneltuasi tämän haluat, että olisi jo kesäloma. Kappale Not A Hero on kuin luotu Flow-festivaaleilla huojumiseen.


Millainen on kappale, joka ei kulu koskaan puhki?

Miksi Jamie miksi?


Jamie, älä nyt käsitä väärin. Pidän sinusta edelleen, mutta mitä ihmeen järkeä on ostaa nimelläsi myytävää basilikaa, joka tuodaan Tanskasta, kun viereiseltä hyllyltä saa paremman näköistä tavaraa luomuna? Ja vieläpä suomalaista. Basilikasi ei siis ole vastustamatonta, mutta en voi silti vastustaa kiusausta kommentoida sitä parilla valitulla sanalla.

Näyttää nopealla vilkaisulla tyylikkäältä, kun katsoo vain ulkokuorta. Mutta pussiin kurkistaessa paljastuu karu totuus: basilikasi on nahistunut ja vaalean vihreä. Sama homma ruohosipulisi ja persiljasi kanssa. Ei sinänsä hätkäytä, onhan Tanskastakin pienoinen matka tänne Suomeen.

Vie sinut kauas ihailulistani kärjestä. Miksi sinun oli pakko saada oma yrttivalikoima? Eivätkö hienot padat ja kattilat olisi riittäneet? Nopea kierros netissä tosin kertoo, että sinulla on myös oma liha- ja pastavalikoima!

Kenelle? Brändien ja trendien perässä juokseville. Ei lähiruuan ystäville.

Muutitko muuten Tanskaan Jamie?

Teetä olkaa hyvä!



Minusta on tullut teen lipittäjä. Tämä kaikki alkoi kunnolla siitä, kun sairastuin flunssaan talvella. Vaikka olen melkoinen kahviaddikti (espresso, ei suodatin), ei minun tehnyt sitä lainkaan mieli kipeänä. Meni viikko ilman kofeiinia ja päätin pitää tauon. Clipperin Detox-teestä tuli suosikkini. Toivottavasti se myös vähän puhdisti kahvin hapattamaa kroppaani.

Maistuu voimakkaalta vadelmalta ja pikkuisen lakritsalta. Erikoinen ja vahva maku korvaa kahvin helpommin kuin mauttomampi yrttitee.

Vie sinut niihin ihaniin syysiltoihin takkatulen ääreen, jolloin sukkasi eivät ole märät ja ulkona ei sada räntää vaakasuoraan.

Tuoksuu jännältä. Älä aliarvioi tätä teetä tuoksun perusteella. (Kaverini tosin totesi, että myös maku on kuin tiskirätin ja mehun parittelua. Vai mites se menikään?)

Näyttää suloisella tavalla tyylikkäältä. Paketit olisi ihana asetella näkyviin avohyllylle.

Tiesitkö, että saatat huomaamattasi juoda Detoxia 20 pussillista muutamassa päivässä? True story.

Haluatko puhdistaa kroppasi?

Minni ja Ronya ne yhteen sopii

Kuva: Noora Lehtovuori
Minni f. Ronya A/W 2011

Täytyy myöntää: en ole koskaan ollut suomalaisen muodin ylin ystävä. Mutta nyt on todellakin toivoa! Anne Törnroosin ja Minni Havaksen yhteinen vaatemerkki Minni f. Ronya näyttää täydellisen kansainväliseltä. Ja tämä on kohteliaisuus.

Tuntuu laadukkaalta villalta, puuvillalta ja jerseyltä.

Näyttää skarpilta, mutta huolettomalta. Näissä vaatteissa voi mennä töihin ja olla silti työpäivän päätteeksi baarin seksikkäin nainen.

Kenelle? Kaikille, jotka haluavat panostaa laatuun. Vaatteet ovat klassikkoja ihanalla twistillä.

Tiesitkö, että Minni Havas on mieletön kuvittaja? Kankaiden ihana printti on hänen käsialaansa.

Kokeiltuasi tyylikkäitä tupakkahousuja (ensimmäinen rivi, toinen vasemmalta) et halua luopua niistä enää mistään hinnasta.

Missä ja milloin? Mallisto A/W 2011 tulee myyntiin sekä Minni f. Ronyan verkkokauppaan heinäkuussa että vaateliikkeisiin meillä ja maailmalla.

Mikä on sinun suosikkisi?

Huuhaata? Älä hulluja puhu!


Minulla on ongelma. Aika harva ymmärtää juttuja, joista innostun. Niitä sanotaan usein huuhaaksi ja minua taputellaan selkään: "Noh tuskin niistä sinulle haittaakaan on." Siksi oli virkistävää lukea Kaija Juurikkalan kirja Varjojen taika - matka edelliseen elämään. Se kertoo juuri tämän "huuhaamaailman" ihmeellisyydestä ja ihanuudesta.

Vie sinut Japaniin, Juurikkalan edelliseen elämään, keskelle kalligrafiaa, karhuja ja käsittämätöntä vääryyttä.

Tuoksuu kirsikkapuun kukilta.

Kuulostaa kummitustarinalta, mutta kirjalla onkin vapauttava vaikutus. Olen pelkuri, mutta ymmärsin, ettei minun tarvitse olla.

Luettuasi tämän haluat sännätä näkijän pakeille - tai sitten et.

Älä kerro tästä skeptikolle.


"Miksi toi karhu seuraa sua?"